Pikaluistelun luistimet poikkeavat jääkiekko- ja taitoluistimista niin paljon, että ensimmäinen kerta jäällä yllättää lähes jokaisen kokeneenkin luistelijan. Tämä artikkeli on tarkoitettu kiekkoilijalle, taitoluistelijalle tai aikuiselle harrastajalle, joka harkitsee pikaluistelun kokeilemista. Pikaluistelun luistimet ja tekniikka käydään läpi niin, että tiedät ennen ensimmäistä harjoitusta, mitä erot käytännössä tarkoittavat ja mihin varusteisiin rahaa kannattaa käyttää.
Pikaluistelun luistimet rakenteeltaan
Ensimmäinen ero näkyy terässä. Pitkän radan pikaluistimen terä on tyypillisesti 40-46 cm pitkä ja vain noin 1-1,4 mm paksu. Jääkiekkoluistimen terä on noin 3 mm leveä ja selvästi lyhyempi, jotta pelaaja pystyy kääntymään ja pysähtymään nopeasti.
Pitkän radan kilpailijat käyttävät klappiluistimia. Niissä terä on kiinnitetty kengän etuosaan saranalla, ja kantapää irtoaa terästä potkun lopussa. Klappiluistimet yleistyivät 1990-luvun lopulla, ja Naganon olympialaisissa 1998 maailmanennätyksiä rikottiin niiden ansiosta lähes joka matkalla. Aloittelija ei klappeja tarvitse: kiinteäteräinen pikaluistin on helpompi hallita.
Kenkä on matala, usein hiilikuitua ja lämpömuovattava. Nilkan tuki on pieni, koska nilkan pitää taipua eteenpäin syvään polviasentoon. Kiekkoluistimen jäykkä varsi tekee juuri päinvastoin. Short trackissa eli lyhyellä radalla kenkä on korkeampi ja jäykempi, ja terä on siirretty kengän alla hieman vasemmalle, koska kaarteet ajetaan aina vastapäivään. Tunnettuja merkkejä ovat esimerkiksi Viking, Maple ja Raps pitkällä radalla sekä Bont ja Simmons molemmilla matkoilla.
Teroitus ja terän kaarevuus
Kiekkoluistimeen hiotaan kouru eli hollow, joka luo terään kaksi särmää ja pidon jäähän. Pikaluistin hiotaan tasaiseksi. Pinta on suora, särmät terävät ja kitka mahdollisimman pieni.
Pikaluistimia ei viedä hallin teroituskoneeseen. Ne teroitetaan käsin teroitustelineessä hiomakivillä, ja moni luistelija oppii tekemään sen itse ensimmäisen kauden aikana. Jos terä viedään tavalliseen luistinten teroitukseen hallilla, siihen hiotaan pahimmassa tapauksessa kouru, ja terä on pilalla ennen kuin se on kunnolla otettu käyttöön.
Terään taivutetaan myös pieni sivuttainen kaari (bend) kaarreajoa varten, ja pituussuunnan kaarevuus (rocker) on huomattavasti loivempi kuin kiekkoluistimessa. Kiekkoterän voimakas rocker mahdollistaa käännökset paikallaan. Pikaterä taas pitää mahdollisimman pitkän osan terästä jäässä jokaisen potkun aikana.
Tekniikka: miksi kiekkoilija tuntee itsensä aloittelijaksi
Pikaluistelun perusasento on matala. Polvikulma on noin 90-110 astetta, ja ylävartalo on lähes vaakatasossa. Kädet ovat suorilla selän päällä tai heilurina sivulla. Potku suuntautuu sivulle, ei taakse, ja jokainen liuku kestää pitkään yhdellä jalalla.
Jääkiekossa luistellaan pystymmässä asennossa, askeltiheys on suuri ja painopiste vaihtuu jatkuvasti. Taitoluistelussa työskennellään särmillä, kaarilla ja kärkipiikeillä, joita pikaluistimessa ei ole lainkaan. Pikaluistimella ei siksi voi pysähtyä kiekkoilijan tapaan sivuluisulla. Jarrutus tehdään auraamalla tai pitkällä liu’ulla.
Kaarteissa käytetään ristiaskelta, mutta rytmi on erilainen kuin kiekossa. Tyypillinen kokemus on kiekkoilijan, joka on pelannut juniorista asti ja ajaa ensimmäisen kierroksen 400 metrin radalla reidet tulessa jo toisessa kaarteessa. Syy on staattinen asento: lihakset eivät pääse lepäämään askelten välissä samalla tavalla kuin pelissä.
Myytti: hyvä kiekkoluistelija osaa pikaluistella automaattisesti
Jäätuntuma ja tasapaino siirtyvät lajista toiseen, mutta itse tekniikka ei. Kiekkoilijan tottumus nojata terän sisäsärmään ja tehdä lyhyitä, voimakkaita askelia toimii pitkällä terällä huonosti. Terä alkaa lipsua ja liuku katkeaa.
Toimivampi lähtökohta löytyy usein muualta. Lapsena paljon luonnonjäällä retkiluistelleet aikuiset omaksuvat pitkän liu’un usein nopeammin kuin Liigan junioripolun käynyt pelaaja. Kiekkotausta tulee hyödyksi vasta short trackissa, jossa ahtaat kaarteet ja kontaktitilanteet muistuttavat enemmän peliä.
Missä Suomessa pääsee pikaluistelemaan
Suomessa ei ole sisähallissa sijaitsevaa 400 metrin rataa. Pitkää rataa harjoitellaan ulkona tekojääradoilla, esimerkiksi Helsingin Oulunkylässä, ja luonnonjääradoilla talvikauden aikana. Short trackia harjoitellaan tavallisissa jäähalleissa kiekkokaukalon kokoisella 111,12 metrin radalla, mutta vuorot ovat harvassa. Pikaluisteluratojen rajallinen tarjonta Suomessa on syy siihen, että moni aloittaa seuran kautta eikä omin päin.
Lajin suomalaisia nimiä ovat esimerkiksi sprinterit Pekka Koskela ja Mika Poutala, ja historiallisesti Clas Thunberg 1920-luvulta. Seurat järjestävät syksyisin tutustumiskertoja, joilla on usein lainaluistimet.
Hinnat ja varusteiden hankinta
Aloittelijan kannattaa lainata tai vuokrata seuran luistimet ensimmäiselle kaudelle. Käytettynä kiinteäteräiset pikaluistimet löytyvät usein 100-300 eurolla. Uusi aloittelijan pitkän radan setti maksaa noin 300-600 €, ja mittatilauksena tehdyt hiilikuitukengät terineen nousevat 1 000-2 500 euroon. Oma teroitusteline ja hiomakivet maksavat 100-250 €.
Koko valitaan tiukemmaksi kuin kiekkoluistimessa. Kantapää ei saa nousta, koska pienikin liike matalassa kengässä vie tehon potkusta. Samat periaatteet kuin luistinkoon ja sopivuuden arvioinnissa yleensä pätevät, mutta pikaluistin istuu jalassa vielä tiiviimmin.
Short trackissa varusteet ovat turvallisuuden kannalta tärkeämpiä kuin pitkällä radalla. Pakollisia ovat kypärä, viiltosuojattu asu, viiltosuojatut hanskat, kaulasuoja sekä sääri- ja polvisuojat. Kaukalon laidat on pehmustettava patjoilla, koska kaatuminen kaarteessa noin 40 km/h vauhdissa suoraan laitaan voi aiheuttaa vakavia vammoja. Pitkällä radalla kypärää suositellaan erityisesti aloittelijoille, vaikka kaikki kokeneet eivät sitä harjoituksissa käytä. Jos jäällä sattuu murtuma tai joku menettää tajuntansa, soita 112.
Yleisimmät virheet pikaluistelun aloittajalla
Pikaluistelun aloittajat kompastuvat yleensä samoihin asioihin:
Väärä teroitus – terä viedään kiekkoteroitukseen ja siihen hiotaan kouru.
Liian pystyasento – asento nousee väsyessä, liuku lyhenee ja potku suuntautuu taakse.
Liian kalliit luistimet heti alkuun – klappiluistimet ja jäykät hiilikuitukengät eivät anna anteeksi tekniikkavirheitä.
Terien säilytys – terät jätetään märkinä suojiin, ja ruoste tylsyttää ohuen terän nopeasti.
Ammattilainen aloittaa tekniikan kuivaharjoittelulla: asentoa haetaan liukulaudalla ja kumikuminauhalla ennen kuin jäällä painetaan täysillä.
Kannattaa myös muistaa, mihin jäähalli palveluna kuuluu. Jäähalli on jääurheilun erikoistila, jossa onnistuvat yleisöluistelu, jääkiekko, taitoluistelu, curling, luistelukoulut ja pikaluistelu. Keilailu, biljardi, laskettelu, kuntosaliharjoittelu ja ratsastus kuuluvat omiin vertailuihinsa.
UKK
Voiko pikaluistimilla luistella yleisöluisteluvuorolla?
Pitkät ja terävät terät ovat vaarallisia tungoksessa, ja monet hallit kieltävät ne yleisövuoroilla. Tarkista hallin säännöt etukäteen. Turvallisin vaihtoehto on seuran oma vuoro tai ulkorata.
Kuinka usein pikaluistimet pitää teroittaa?
Aktiivinen harrastaja teroittaa terät käsin 1-3 harjoituskerran välein. Kevyt hionta kestää 10-20 minuuttia, kun teline on kunnossa.
Sopivatko pikaluistimet lapselle?
Sopivat, kun lapsi luistelee jo varmasti tavallisilla luistimilla, tyypillisesti 7-10-vuotiaasta alkaen. Seurat lainaavat lasten kokoja, koska jalka kasvaa nopeasti.
Yhteenveto: mitä kannattaa tehdä ensin
Pikaluistelun luistimet on rakennettu suoraan vauhtiin ja pitkään liukuun. Niistä puuttuvat kiekkoluistimen ketteryys ja taitoluistimen kärkipiikit. Kokeile lajia ensin seuran tutustumiskerralla lainaluistimilla, opettele teroitus heti alussa ja hanki omat luistimet vasta, kun tiedät, kiinnostaako sinua pitkä rata vai short track.